2026 Q1: ”Sota käänsi verkkokaupan lupaavan kasvun pakkaselle"

"Sota käänsi verkkokaupan lupaavan kasvun pakkaselle” – Lähi-Idän sodan pitkittyminen hidastaisi talouskasvua koko EU:ssa, arvioi Tulli

13.2.2026 10:05:49 | Vilkas Group Oy

USA:n ja Israelin hyökkäys painoi verkkokaupan lupaavasti edenneen kasvun miinukselle, kertoo uunituore Verkkokauppaindeksi. ”Kasvukäyrä sojotti komeasti ylöspäin aina Iraniin kohdistuneeseen hyökkäykseen asti. Sieltä tultiin kertaheitolla rytisten alas, kun kuluttajilta katosi taas luottamus”, kuvailee Verkkokauppaindeksiä tuottavan Vilkas Groupin hallituksen puheenjohtaja Markku Korkiakoski. Tullin tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä toivoo tuoreen hauraan tulitauon pitävän: ”Lähi-Idän tilanteen vakautuminen hillitsisi vaikutuksia nopeasti, mutta pitkittyminen hidastaisi talouskasvua koko EU:ssa – ja sitä kautta myös Suomessa.” 

Uunituore Verkkokauppaindeksi vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä heijastaa niin Suomen kuin koko maailmankin talouden tuoreimpia kolhuja. Kotimainen verkkokauppa laski euromääräisesti runsaat kaksi prosenttia, lyöden korville lupaavasti alkanutta vuotta. Verkkokauppaindeksiä tuottavan Vilkas Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Korkiakoski kertoo suoraan verkkokauppiailta tulleesta palautteesta.

”Kauppiaat kertovat myynnin pudonneen kuin kivi, kun uutiset USA:n ja Israelin sotatoimista tulivat. Kyllä pettymys on suuri, koska kasvukäyrä sojotti komeasti ylöspäin aina Iraniin kohdistuneeseen hyökkäykseen asti. Sieltä tultiin kertaheitolla rytisten alas, kun kuluttajilta katosi taas luottamus. Sota käänsi verkkokaupan lupaavan kasvun pakkaselle. Tilausmäärissä kyllä noustiin 4 %, mutta euromäärissä jäätiin 2 % miinukselle – ostoskori siis halventui reippaasti”, murehtii Korkiakoski.

Noin 2000 kotimaisen verkkokaupan reaaliaikaiseen myyntidataan perustuva Verkkokauppaindeksi tarjoaa akuuttia kovaa dataa, joka useimmiten ennakoi talouden hitaampien mittareiden muutoksia. Vilkas on johtava kotimainen verkkokauppatoimittaja, jolla on sormi talouden pulssilla. Verkkokauppaindeksiä jo 20 vuotta tuottanut Korkiakoski harmittelee, että juuri Suomessa notkahdukset ovat erityisen herkässä.

”Suomalaiset reagoivat muita eurooppalaisia herkemmin epävarmuuteen. Juuri kun olimme pääsemässä taas hyvään vauhtiin, niin yksi päätös Valkoisessa talossa riitti murentamaan luottamuksen digitaalisessa kaupankäynnissä. Kultareunuksena tässä on verkkokaupan osalta onneksi se, että suomalaiset pk-kauppiaat pystyvät tekoälyn avulla kohentamaan tilannettaan tuottavuusparannuksilla ja skaalaamaan notkeammin palveluitaan – eivät fiksut kauppiaat tässä kädettömiksi jää”, ennakoi Korkiakoski.


Varmuusvarastojen tyhjentyminen merkitsisi hintapiikkiä 

Yhdysvaltain ja Iranin solmiman tulitauon kestävyyttä jännittää koko maailma. Suomessa tilannetta seurataan tietenkin silmä kovana, aitiopaikka talouden konkretiaan on vientiä ja tuontia seuraavalla Tullilla. Konfliktin pitkittyminen hidastaisi talouskasvua, arvioi Tullin tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä.

”Vaikka Suomi ei ole suorassa kauppasuhteessa konfliktin ytimessä oleviin maihin, Lähi-Idän kriisi heijastuu Suomeen energian, kuljetusten ja vakuutusten hinnan nousun kautta. Erityisesti öljyn ja kaasun maailmanmarkkinahinnat reagoivat välittömästi epävarmuuteen Hormuzinsalmessa, joka näkyy Suomessa polttoaineiden ja logistiikan kustannusten nousuna. Nyt koetellaan ennakoivaa varautumista, huoltovarmuutta ja toimitusketjujen riskienhallintaa. Energian hintaan tulisi merkittävä hyppy esimerkiksi silloin, jos energian tarjonta supistuisi merkittävästi ja varmuusvarastot ehdittäisiin kuluttaa loppuun”, huomauttaa Penttilä.

Vilkkaan Korkiakoski näkee hintapaineet väistämättöminä.

”Toivotaan todellakin, että sotiminen jäisi tähän. Energian hinta on joka tapauksessa noussut jo nyt, eikä sitä kestäväkään tulitauko todennäköisesti pysty aivan lähtötasolle pudottamaan. Ja energian hinta tietenkin painaa kaikkea hintatasoa ylöspäin, mikä on hallaa niin verkkokaupalle kuin kaikelle muullekin taloudelle. Silti, jos sota nyt tähän jäisi, niin totta kai se olisi suuri helpotus. Vuoden alun reipas nousu osoitti, että kyllä talous todella voi ponnistaa jaloilleen, kunhan itse vain uskallamme”, kannustaa Korkiakoski.


Lisätietoja:

Markku Korkiakoski, hallituksen pj, Vilkas Group Oy, 040 043 4244, markku.korkiakoski@vilkas.fi

Olli-Pekka Penttilä, tilastojohtaja, Tulli, 040 332 1862, olli-pekka.penttila@tulli.fi 

 

Haluatko lisää verkkokauppaindeksiä?

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

2025 Q3: Kotimaisen verkkokaupan kasvu jatkunut, mutta uhka Kiinasta painaa

Kotimainen verkkokauppa on kasvanut Q3/2025 euromääräisesti lähes 5 prosenttia, samalla kun...

2025 Q4: ”Joulukauppakin petti” verkossa

”Joulukauppakin petti” verkossa: ”Kiina-tuonti on saatava EU:ssa kuriin, tai suomalainen...

Verkkokaupan kasvu jäi alle inflaation

Verkkokaupan kasvu jäi alle inflaation, mutta verkko-ostaminen lähtee pian uusiin ennätyksiin. ...