2022 Q4: Verkkokauppa kulutusjuhlista järkihankintoihin

Verkkokaupan kasvu jäi alle inflaation, mutta verkko-ostaminen lähtee pian uusiin ennätyksiin.

Uunituore verkkokauppaindeksi kertoo, että verkkokaupan kasvu on jäänyt alle inflaation. ”Euromäärä kyllä kasvoi, vaikka inflaatio eteni vielä vauhdikkaammin. Kun kuluttajien luottamus kohenee, verkkokauppa loikkaa pian uusiin ennätyksiin”, arvioi indeksiä tuottavan Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. Klarnan maajohtaja Jacob Segercrantz arvioi myös nykyisen taloustilanteen korostavan verkko-ostamisen monia etuja. ”Talouden epävarmuus korostaa huolellisten ostopäätösten ja säästämiskyvyn tärkeyttä.”

Verkkokaupan euromääräinen kasvu on jatkunut, mutta jää alle inflaation. Tämä ilmenee uunituoreesta verkkokauppaindeksistä, joka seuraa reaaliaikaisesti noin 2000 verkkokaupan todellista myyntiä. Indeksiä tuottavan verkkokauppatoimittajan Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoskion indeksin tuloksista ennen muuta helpottunut.

”Torjuntavoitoksi tätä kutsuisin. Kuluttajien luottamus on ollut pohjalukemissa, mutta siitä huolimatta verkkokaupan euromääräinen kasvu jatkui – ihan hyvä merkki koko taloudelle. Pieni merkki historiaan jää siitä, että 3,6 prosentin kasvu jää alle inflaation eli reaalikasvusta ei tällä kertaa voi puhua. Kehnon luottamuksen perusteella olisi kuitenkin voinut odottaa jopa romahdusta, joten kyllä myönteisen puolelle tulos kallistuu”, puntaroi Korkiakoski.

Korkiakosken mukaan kuluttajien ostokäyttäytymisessä on tapahtunut suuri muutos.

”Euroja käytetään verkossa entistä enemmän, mutta tilausmäärät putosivat taas yli 10 prosenttia. Voisi tiivistää, että kulutusjuhlista on siirrytty järkihankintoihin. Verkossa shoppaillaan spontaanisti aiempaa vähemmän, mutta toisaalta tehdään mittavampiakin järkihankintoja. Kuluttajat toimivat poikkeusoloissa rationaalisesti ja hyödyntävät mahdollisuudet löytää verkon kautta edullisimmat ratkaisut suuremmissakin ostoksissa. Ei fiksuinta lämpöpumppua lähdetä autolla etsimään… Ihmiset oppivat hyödyntämään verkkoa koko ajan paremmin”, analysoi Korkiakoski. 


Verkkokauppaan luvassa vahvaa kasvua

Klarnan Suomen maajohtaja Jacob Segercrantz nostaa myös esiin, että kuluttajien halu tehdä järkihankintoja korostuu myös verkkokaupassa. 

”Kvartaaleittain toteutettava Shopping Pulse -tutkimuksemme osoitti, että syitä miksi suomalaiset valitsevat verkko-ostamisen ovat helpompi hintavertailu (81 %) ja edullisemmat hinnat (76%) –  nämä ovat molemmat ominaisuuksia, joiden merkityksen uskon säilyvän myös vuonna 2023, kun taloudentilan epävarmuus korostaa huolellisten ostopäätösten ja säästämiskyvyn tärkeyttä. Verkkokaupan kasvua ajavat nuoremmat sukupolvet, sillä yli kolmasosa Z-sukupolvesta (39 %) ja millenniaalista (32 %) sanoo, että jos he voisivat vapaasti valita, valitsisivat he verkkokaupan kivijalan sijaan, kun taas X-sukupolvesta vain 27 prosenttia ja suurista ikäluokista 13 prosenttia sanoo mieluummin ostavansa verkosta kuin kivijalasta.”

Juuri verkko tarjoaa parhaat tavat säästää ostoksissa, mitä suomalaiset runsaasti arvostavat.

"Samat teemat nousivat esiin myös Klarnan kvartaaleittain toteutettavasta Money Management Pulse -tutkimuksesta ja loppuvuodesta tekemästämme Holiday Hack report -kyselytutkimuksesta: suomalaiset sijoittuivat maailmanlaajuista keskiarvoa korkeammalle, kun kysytään kiinnostuksesta omaan henkilökohtaiseen talouteen (75 % vs. 65 %). Esimerkiksi joulun alla 82 prosenttia suunnitteli säästävänsä rahaa lahjaostoksissa erilaisin keinoin. Suomalaisten suosituimmat tavat säästää ostoksia tehdessä olivat kanta-asiakasohjelmat (55 %), hintavertailutyökalut (52 %), kupongit (29 %) ja ostosovellukset (24 %). Nämä ovat kaikki ominaisuuksia, joihin myös Klarna on investoinut viime vuosina palvellakseen paremmin verkkokaupan käyttäjiä ja jotka ovat todennäköisesti entistä tärkeämpiä kuluttajille, jotka haluavat tänä vuonna säästää rahaa”, kuvailee Segercrantz.

Vilkkaan Korkiakoski vetääkin nykytilanteesta rohkaisevia johtopäätöksiä verkkokaupan kehityksestä pidemmälle aikavälille.

”Pandemia opetti miltei kokonaisen sukupolven senioreita verkko-ostajiksi. Vaikka ostaminen on juuri nyt aiempaa varovaisempaa, eivät jo verkon makuun päässeet uudet senioriostajat enää verkkoa hylkää. Ja nuoremmille sukupolville verkossa shoppailu on tietysti itsestään selvää. Eli: kun luottamus talouteen palautuu, verkko-ostaminen lähtee pian uusiin ennätyksiin. Esimerkiksi Ukrainan sotamenestys Venäjää vastaan on jo elvyttänyt luottamusta”, näkee Korkiakoski. 


Lisätiedot:

Markku Korkiakoski, toimitusjohtaja, Vilkas Group Oy, 0400 434 244, markku(ät)vilkas.fi
Klarna Oypress@klarna.com

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Koronavuosi räjäytti verkkokaupan jopa 70% kasvuun | Vilkas Group

Koronavuosi räjäytti verkkokaupan jopa 70% kasvuun – ”15 vuodessa älylaitteet ostavat puolestamme:...

2023 Q3: Verkkokaupan myynti romahti 39 prosenttia

Verkkokaupan myynti romahti 39 prosenttia – ”Pohjakosketuksesta pomppu kohti joulua!”:...

2023 Q4: Verkkokauppa romahti 33 %

Ilmainen AI-agenttiarmeija sukeltavaa verkkokauppaa pelastamaan: ”Tekoäly-murros on make or...