2021 Q2: Verkossa myydään nyt hitusen vähemmän, mutta reippaasti isommalla rahalla

”Luksusta myydään 40% enemmän, kotimaista ja kestävää” – Verkossa myydään nyt hitusen vähemmän, mutta reippaasti isommalla rahalla 

Verkkokauppaan on käytetty vuoden toisella neljänneksellä 15% enemmän rahaa viime vuoteen verrattuna, kertoo uunituore Verkkokauppaindeksi.

Näin siitä huolimatta, että tilausmäärät putosivat. ”Kallis tavara liikkuu verkossa yhä enemmän, vaikka kivijalassakin jo uskalletaan poiketa”, kiteyttää indeksiä toteuttavan Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski. ”Toimialojen sisälläkin on eroja, ja onnistujat ovat tavoittaneet kuluttajat paljon yleistä trendiä paremmin”, arvioi Klarnan maajohtaja Jacob Segercrantz.

Verkkokaupan tilausmäärissä on tapahtunut vuoden toisella neljänneksellä pieni notkahdus verrattuna viime vuoden lock-down -tilaan vastaavana ajankohtana. Siitäkin huolimatta kuluttajat ovat käyttäneet verkko-ostoksiinsa yhä enemmän euroja, paljastaa yli 2000 verkkokaupan todelliseen myyntiin perustuva uunituore Verkkokauppaindeksi.

”Ensimmäinen ja kaikkein tärkein johtopäätös tästä on se, että verkkokaupan kasvu on pysyvää”, analysoi Verkkokauppaindeksiä toteuttavan Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski.

”Vaikka pandemiatilanne on viime vuoteen verrattuna jo selvästi normalisoitunut, verkkoon tiensä löytäneet asiakkaat ovat sinne myös jääneet. Toinen merkittävä johtopäätös koskee sitä, mitä verkossa ostetaan: Kallis tavara liikkuu verkossa yhä enemmän, vaikka kivijalassakin jo uskalletaan poiketa”, kuvailee Korkiakoski kuluttajakäyttäytymisen muutosta.

Verkkokauppaindeksi kertoo tilausmäärien laskeneen 12%, mutta euroissa mitattuna myynti kipusi silti 15% ylöspäin. Tämä kasvatti keskimääräisen ostoskorin kokoa peräti 30%.

Euroopan suurimpien pankkien joukkoon noussut, etenkin maksupalveluistaan tunnettu Klarna vahvistaa Verkkokauppaindeksin havainnot omasta näkökulmastaan.

”Pandemian aikana moni varsinkin seniori on tehnyt digiloikan verkko-ostamisen maailmaan. Vaikka moni onkin varmasti kaivannut kivijalassa asioimista ja shoppailun sosiaalista puolta, samalla uudet, pandemian aikana opitut kulutustottumukset - kuten nettishoppailu - näyttävät pitävän pintansa.”, toteaa Klarnan maajohtaja Jacob Segercrantz.

Kauppiaiden menestyksessä nopeasti mullistuneessa markkinatilanteessa on Segercrantzin mukaan entistä enemmän nähtävissä osaamisen merkitys.

”Voittajia ovat ne, jotka ovat osanneet sopeutua kuluttajakäyttäytymisen muutokseen. Toimialojen sisälläkin on eroja, ja onnistujat ovat tavoittaneet kuluttajat paljon yleistä trendiä paremmin”, kuvailee Segercrantz.

Kotimaisuus, kestävyys ja henkilökohtaisuus myyvät

Koru- ja kulta-alan laskeneesta trendistä poikkeaviin menestyjiin kuuluu jo 40 vuotta täyttänyt perheyritys Kellopuoti Vieremältä.

”Meillä peruuntuivat koronan takia viime vuonna suuret 40-vuotisjuhlat. Kovalla työllä ollaan kuitenkin saatu asiakkailta paras mahdollinen lahja, sillä myyntimme on kasvanut 40 prosenttia”, kertoo Kellopuodin perustaja Hannu Lappalainen.

Koko perheen yhdessä pyörittämä Kellopuoti on kääntänyt vaikean tilanteen voitoksi satsaamalla asiakkaiden toiveisiin, kertoo perheen toista sukupolvea edustava Hannele Mähönen.

”Laatutuotteissa kuten kalliimmissa kelloissa ja koruissa kaivataan kotimaisuutta, kestävyyttä ja henkilökohtaisuutta. Ihan selvästi tähän on vaikuttanut pandemia-aikana muuttunut ajatusmaailma. Meillä myydään paljon mm. Aarni-kelloja, joissa materiaalina on ekologisesti kestävä kotimainen puu. Henkilökohtaisuus on helppo toteuttaa kauniilla kaiverruksella, samaten vaikkapa puiseen kuksaan”, kertoo Mähönen.

Kellopuoti myy tuotteita muutaman euron hintaluokasta aina muutamiin tuhansiin asti. Kaikessa menee hyvin, mutta Mähösen mukaan erityisesti näkyy panostus kalliimpaan. 

”Keskiostos on kasvanut ja koko voluumi on noussut hurjasti viime vuoden aikana, sekä euromääräisesti että asiakasmäärissä laskettuna. Meidän mittareillamme luksusta myydään 40% enemmän, kotimaista ja kestävää. Tällä on tietysti ollut erittäin suuri myönteinen vaikutus koko liiketoimintaamme, ja hyvin toimiva verkkokauppamme on ollut ratkaisevan tärkeä osa kasvua”, kiittää Mähönen.

Lappalaisen mukaan avain menestykseen on ollut ymmärtää, mikä on tärkeää: mikä muuttuu ja mikä pysyy.

”Ihmisten ostokäyttäytyminen on kääntynyt aivan nurinpäin. 20-30 vuotta sitten ei olisi ikinä voinut uskoa, että kauppa siirtyy tällä tavalla verkkoon. Mutta se mikä ei muutu on arvolahjan merkitys, sen arvo säilyy ja antaa oikean viestin. Siksi meillä on täällä liikkeessämmekin maskottina vuoden 1931 Chevrolet, se kertoo asiakkaillemme kauneuden ja laadun pysyvyydestä”, maalailee Lappalainen yhteyttä asiakkaiden kokemusmaailmaan.

Klarnan Segercrantz ymmärtää Kellopuodin menestyksen.

”Ne, jotka osanneet tarjota jotain uutta ja asiakkaisiin vetoavaa, korjaavat pysyvät hyödyt. Yhteiskunnan hiljalleen auetessa ja kuluttamisen osin palatessa kivijalkaan, ensiluokkainen digitaalinen ostokokemus tulee olemaan ratkaisevaa asiakaslojaalisuudelle verkkokaupassa. Myös kiihtynyt globaali kilpailu korostaa tarvetta kehittää verkkokauppaa asiointikokemus edellä tarjoamalla mm. nopeita toimituksia, kuluttajakeskeisiä ratkaisuja ja maksutapoja ja tietysti avuliasta asiakaspalvelua asiakkaan omalla kielellä”, analysoi Segercrantz. 

Lisätietoja:

Markku Korkiakoski, toimitusjohtaja, Vilkas Group Oy, 0400 434 244, markku@vilkas.fi

Hannele Mähönen, toimitusjohtaja, Kellopuoti/PKP-Trading Oy, 0500 653 948, hannele@kellopuoti.fi

Oskari Rekola, kumppanuusjohtaja, Klarna Oy, 050 426 5829, oskari.rekola@klarna.fi    

Verkkokauppaindeksin kehitys

 
Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Koronavuosi räjäytti verkkokaupan jopa 70% kasvuun | Vilkas Group

Koronavuosi räjäytti verkkokaupan jopa 70% kasvuun – ”15 vuodessa älylaitteet ostavat puolestamme:...