Tammikuun kuukauden kauppa 2021: Ekokauppa Oranssi Orava

Ekokauppa Oranssin Oravan verkkokauppa näyttöpäätteellä

“Kun kerran koronavuodesta selvittiin, niin varmasti tulevaisuudestakin.” – Erika Hakoniemi, Ekokauppa Oranssin Oravan yrittäjä

Tammikuun kuukauden kaupaksi on valittu yksi Pelastetaan kauppa -kilpailun voittajista, sievä ekokauppa Oranssi Orava! Ekokaupan valikoima voidaan jakaa kolmeen tuotekategoriaan: luonnonkosmetiikkaan, ekokodin pesutuotteisiin ja vegaaniseen karkkikauppaan. Luonnonkosmetiikka on tuoteryhmistä suosituin, ja verkkokaupasta löytyy eniten suomalaisia palatuotteita. Haastattelimme yrityksen takana ahkeroivaa Erika Hakoniemeä, jonka Vilkas Suite -verkkokauppa täyttää tänä vuonna kolme vuotta!

Oranssin Oravan pesä alkoi rakentua vuonna 2016, jolloin Hakoniemi perusti yrityksen ja pyöritti yritystä alkuun pienimuotoisesti töiden ohella. Vuonna 2017 Hakoniemi jäi pois palkkatyöstä ja ryhtyi kokoaikaiseksi yrittäjäksi; verkkokauppa perustettiin vähän myöhemmin, vuonna 2018. Puoli vuotta verkkokaupan avautumisesta rakentui kivijalka Korson Vanhalle asemalle Vantaalle, jonne asiakkaat löysivät alusta asti hyvin. “Olin käynyt säännöllisesti tapahtumissa ja minulla oli ollut pop-up kauppoja, jonka ansiosta Oranssilla Oravalla oli jo jonkin verran asiakaskuntaa olemassa.” Vilkas-kauppiaana Hakoniemi on pitänyt alustan helppokäyttöisyydestä; “en ole kovin tekninen ihminen ja ennen verkkokaupan perustamista minulla oli käsitys, että se olisi vaikeampaa kuin mitä se oikeasti onkaan. Valmis alusta tekikin verkkokaupasta helppoa!”

Vilkas-verkkokauppiaiden vertaistuki auttaa yksinyrittäjää

Hakoniemi kertoo vaihtaneensa verkkokaupan teemaa useasti; tällä hetkellä käytössä oleva teema on Air. “Olen tällainen ikuinen teemanvaihtaja”, Hakoniemi naurahtaa. “Vilkas-verkkokauppiaiden ryhmässä Facebookissa kyselen aika ajoin apua ja sieltä olen saanut palautetta esimerkiksi verkkokaupan ulkoasuun liittyen”. Vilkas-verkkokauppiaat ryhmään voivat liittyä kaikki Vilkkaan kauppiaat. Ryhmän ideana on toimia alustana vertaistuelle, sillä ryhmässä voi esittää kysymyksiä ja keskustella Vilkkaan alustoihin, niiden ominaisuuksiin ja yleisesti verkkokaupankäyntiin liittyen. Yksinyrittäjänä Hakoniemi on luonut ja ylläpitää Oranssi Oravan verkkokauppaa ihan itse, tuotekuvista lähtien. “Haluan, että verkkokauppa on kokonaisuus, jossa tuotekuvat puhuvat puolestaan. Air-teemassa pidän siitä, miten kauniisti tuotekortit asettuvat sivulle, ja korteissa näkyy lyhyt tuotekuvaus, joka helpottaa asiakkaan valintaa”, Hakoniemi pohdiskelee.

Yrittäjän halu oppia ja ymmärtää itse verkkokaupan salat

Verkkokaupan markkinointiin työteliäs yrittäjä haluaisi panostaa enemmän. “Koen, että markkinointi on kaikista tärkein asia. Tällä hetkellä teen sitä pienimuotoisesti, koska toimin yrittäjänä yksin. Haluan osata itse ja ymmärtää! Hakukoneoptimointi on verkkokaupalle yksi tärkeimmistä markkinoinnin keinoista. Vilkkaan alustassa hakukoneoptimointi on hyvin ohjattu. Oranssi Orava näkyy myös kuvahaussa hyvin, koska otan kuvat itse, enkä käytä valmistajan kuvia”, Hakoniemi tiivistää. Yrittäjä panostaa myös sosiaaliseen mediaan, jossa Oranssi Orava on aktiivinen. “Minulla on myös ihanat asiakkaat, jotka pyytämättä laittavat postauksia tuotteista ja merkitsevät Oranssin Oravan niihin”, Hakoniemi ihastelee.

Verkkokaupan kanssa empiville Hakoniemellä on tarjota kaksi neuvoa. “Panosta markkinointiin ja älä jännitä,” Hakoniemi kannustaa. “Minäkin vetkuttelin verkkokaupan perustamisen kanssa, koska luulin sen olevan vaikeaa. Verkkokauppa ei ole ikinä valmis, joten sen saa nopeastikin siihen kuntoon, että sen kehtaa avata”.

Verkkokauppa-alan muutosten vuosi 2020

Koronapandemian myötä tapahtui merkittävä käänne kuluttajakäyttäytymisessä. Verkkokauppaindeksin mukaan verkkokaupan tilausmäärät kasvoivat vuoden 2020 huhti-kesäkuussa räjähdysmäisesti, saavuttaen lopulta 75 % kasvun. Koko vuonna verkkokaupan tilausmäärät kasvoivat keskimäärin 60 %, mikä on valtavasti verrattuna aiempiin vuosiin, jolloin kasvu on ollut keskimääräisesti 5 – 10 %. Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski ennustaa, että “kun katsotaan verkkokaupan kasvua ja muutosta kokonaisuutena, ohi perinteisen mennään viimeistään 2025.” Verkkokauppaindeksi on tarkin saatavilla oleva kuvaus suomalaisesta verkkokaupasta perustuen yli 2000 verkkokaupan todellisiin myyntitapahtumiin. Indeksi julkaistaan neljä kertaa vuodessa.

Muutoksen kuluttajakäyttäytymisessä ovat huomanneet luonnollisesti myös verkkokauppayrittäjät. Hakoniemi kertoo, että Oranssin Oravan vuosi oli sekä positiivinen, mutta myös rankka. “Varsinkin keväällä sai paiskia paljon töitä. Aiemmin verkkokauppa toimi lähinnä kivijalan näyteikkunana, mutta vuonna 2020 verkkokaupan myynti ohitti kivijalan.”

Oranssi Orava näytillä Box by Postissa Helsingissä

Joulukuussa 2020 Oranssi Orava osallistui Pelastetaan kauppa -kilpailuun ja voitti kahdeksi viikoksi showroom-paikan Box by Postiin Helsingin Keskuskadulle. “Pelastetaan kauppa -kilpailun voitto oli ihan mahtava yllätys! Kilpailuun oli muutenkin todella kiva ja helppo osallistua”, Hakoniemi iloitsee. Showroomin rakentaminen ja ylläpito on Hakoniemen mukaan mennyt todella hyvin: “Toki nopea aikataulu aiheutti jännitystä, mutta tilasin showroomin tuotteet valmistajilta suoraan Box by Postiin, mikä oli kätevää. Otin selkeän linjan, että haluan esitellä vain kotimaisia tuotteita, jotka näyttäisivät hyvältä yhdessä”, Hakoniemi kertoo. Oranssin Oravan tulevaisuuteen Hakoniemi suhtautuu luottavaisesti; “kun kerran koronavuodesta selvittiin, niin varmasti tulevaisuudestakin”, Hakoniemi nauraa. Vilkas onnittelee Oranssia Oravaa kilpailun voitosta ja upeasta showroomista sekä toivottaa menestystä tuleviin koitoksiin!