Kaikki mikä sinulta on mennyt ohi Amazonin Suomi-lanseerauksesta

Tämä artikkeli on alunperin ollut tarkoitus julkaista maaliskuun puolessa välissä, mutta viimeistä puoltatoista kuukautta on dominoinut COVID19-uutisointi ja meillä kaikilla on varmasti ollut ajateltavaa hyvin paljon ihan päivittäisten asioiden keskellä. Olemme kuulleet varmasti tarpeeksi uudesta normaalista, rajoitteista, tuista ja R0-luvuista, joten tässä tilanteessa alkaa olla paikallaan katsoa tulevaisuuteen muidenkin asioiden osalta.


On selvää, että suomalaisen kaupankäynnin rakenteet tekivät reilussa kuukaudessa melkoisen suunnanmuutoksen, ja sitä kautta meidän kaikkien – kauppiaiden, tulevien kauppiaiden, ketjujen, alustatoimittajien, konsulttien sekä luonnollisesti myös kuluttajien – arki on muuttunut toisenlaiseksi. Halusimme tai emme, koronan aiheuttamien uudistusten keskellä on aika ajatella tulevaisuutta ja perehtyä hiukan syvällisemmin siihen, minkälaisia uusia uhkia ja mahdollisuuksia globalisaatio tällä kertaa silmillemme heittää. 

 

Amazon Suomeen – realismia vai ei

Pohjoismaihin Amazon on varmasti tulossa. Se, kauanko lokaalien kieliversioiden julkaisuun menee, jää nähtäväksi. Australia on hyvin samankaltainen protektiivinen markkina, jossa on omat logistiset haasteensa, joten Australian Amazon on varmasti pitkälti verrattavissa Pohjoismaiden Amazoniin. Muita samankaltaisuuksia markkinoiden kesken ovat johtavat kotimaiset toimijat, jotka ovat pitkän johtoasemansa laiskistamia. Kyllä, Pohjoismaissa nähdään Amazonin lanseeraus.
 

Amazonin Suomi-lanseerausta on povattu 2018 lähtien

Vuonna 2018 huhuttiin ensimmäisen kerran hyvin varmoin sanoin, että Amazon aloittaa toimintansa Pohjoismaissa. On hyvin ymmärrettävää, että ensimmäinen reaktio tuolloinkin oli monella pelko: “Ei kai nyt sentään.”

Tosiasiahan on, että Amazon on se taho, joka on ravisuttanut kaikkein eniten kaupan alan toimintaa globaalilla tasolla ja jättänyt jälkeensä palavia ruohokenttiä, siltoja ja jokusen sata, ellei jopa tuhat, ruumista. Samalla tämä jättiläinen on tosin synnyttänyt melkoisen määrän liiketoimintaa sekä omaan ekosysteemiinsä että ympärilleen.

Halusimme tai emme, Amazon on maailman suurin jälleenmyyjä. Kirjoitin vanhan työnantajani Digian blogiin Amazonista 2018 jutun, jossa ennustin, kuten nytkin, että Amazon ihan oikeasti tulee lähelle, ja meidän jokaisen tulisi ottaa se huomioon. Koko tekstin voit lukea täällä:
 
Digiarjessa: Arvoisa suomalainen verkkokauppias, Amazon tulee lähelle – halusit tai et. 

Kun tätä artikkelia varten selvittelin yritysten valmiutta Amazonin lanseeraukseen, oli lopputulos se, että tilanne on sama kuin 2–3 vuotta sitten: 80–90 prosentilla yrityksistä ei ole minkäänlaisia valmiuksia edes strategiatasolla Amazonin lanseerausta silmällä pitäen.

Tässä vähän lisää mielenkiintoista lukemistoa vuodelta 2018:

Tekniikka & Talous 15.3.2018: DI: Amazon tulee Suomen verkkokauppaan – ”ei auta tunkea päätä pensaaseen ja toivoa, että paha susi menee pois”

Raflaavalla otsikolla höystetyssä tekstissä kehoitetaan suomalaisia kaupan alan toimijoita ottamaan päänsä pois pensaasta.

Helsingin sanomat ja Yle jatkoivat hiukan samankaltaisella otteella:

HS.fi 11.12.2018: Amazon osti kolme tonttia Ruotsista ja pitää tiedotustilaisuuden keskiviikkona – Nytkö verkkokauppajätin Pohjoismaiden-valloitus alkaa?

Yle 12.12.2018: Verkkokaupat huokaisevat helpotuksesta – Amazon ei rantaudu ainakaan vielä Pohjoismaiden verkkokauppamarkkinoille

Joka tapauksessa jokaisen artikkelin pääviesti on sama kuin se oli vuoden 2019 lopun ja vuoden 2020 alun artikkeleissa:

Kauppalehti 8.10.2019: Amazon avaa ensi vuonna pohjoismaiset verkkosivut – nämä asiat suomalaisten kauppiaiden pitää ottaa huomioon

Marmai 10.10.2019: Amazon on tulossa Pohjoismaihin, mutta ensin mukaan tarvitaan paikallisia yrityksiä – ”Strategia Amazonin varalle on luotava joka tapauksessa”

Iltasanomat 11.10.2019: Nettijätti Amazonin tulo Pohjoismaihin lähestyy, kuinka käy suomalaisten verkkokauppojen? ”Pelkällä bulkilla emme pysty kilpailemaan”

Kauppalehti 25.11.2019: Amazonin Suomen-markkinapaikalla olisi voimakas vaikutus

Kaikista näistä teksteistä voi piirtää melko korutonta aikajanaa siitä, että tietoa ja lähteitä lehdistöllä on, mutta kaupan alan toimijoilla viesti ei tahdo mennä maaliin. Viimeisen parin vuoden artikkeleita läpi kolutessa käy itsestään selväksi, että Amazon on vuotanut pohjoismaiselle markkinalle omia reittejään tietoa ja sitä kautta pöhinää on nerokkaasti synnytetty.

Olen koonnut tämän blogitekstin linkit pääosin vain kotimarkkinamme sisältä, mutta samankaltaisia artikkeleita on pilvin pimein erilaisissa medioissa, isommissa ja pienemmissä, ympäri Pohjoismaita. Jokaisen artikkelin terävin kärki on loppujen lopuksi liikuttavan samankaltainen: Amazon tulee Pohjoismaihin puhuu kuka vain julkisesti mitä vain.


Uutisointi jatkuu helmikuussa 2020

Kauppalehti 18.2.2020: Huhut Amazonin tulosta Pohjoismaihin alkavat varmistua – "Nyt mekin alamme uskoa"

Kauppalehti jatkaa vuonna 2020 saman aiheen ympärillä ja Kaupan liiton pääekonomisti on todennut, että kaikki tunnusmerkit viittaavat siihen, että Amazon todella on kovaa vauhtia matkalla Pohjoismaihin. Uskoisin Kaupan liitto olevan sen verran verkostoitunut toimija, että heillä todennäköisesti on vieläkin enemmän tietoa kuin voivat julki lausuakaan.

Kaupan liitto 20.2.2020: Miksi Amazon-huhut ryöpsähtivät taas liikkeelle?

Nyt viimeistään meidän kaupan alan toimijoiden pitäisi herätä puolustusasemistamme sen sijaan, että kuvittelisimme olevamme liian pienellä markkina-alueella Amazonille. Yksittäisenä maana Suomi on toki pieni, mutta Pohjoismaat ovat kokonaisuutena saman kokoinen markkina-alue, tai itse asiassa hieman isompikin, kuin Australia, johon Amazon rantautui vuosien 2017–2018 aikana.

Näistä ensimmäisessä luvussa mainitsemistani ruumiista kuuluisimpia ovat varmasti vaippabisneksen Diapers.com ja lelubisneksen Toys ‘R’ Us, BR Toys ja Top Toys. Lelubisneksen uhrien kohtaloihin Amazon tosin on vain osasyyllinen.

Business Insider 5.11.2010: Amazon Nukes Diapers.com In Price War -- May Force Diapers' Founders To Sell Out

The Wall Street Journal 23.8.2018: Who Killed Toys ‘R’ Us? Hint: It Wasn’t Only Amazon

CNN 15.3.2018: Amazon didn't kill Toys 'R' Us. Here's what did

Yleisesti ottaen massiiviset kivijalkakaupat kuolivat ihan puhtaaseen kanavasiirtymään, joka on melko luonnollista juurikin lelujen ja toki myös monien muiden kappaletavaroiden kohdalla. Toys ‘R’ Usin ongelmat olivat lähinnä liityksissä vuosituhannen alun haasteisiin, joissa yritys velkaantui huomattavasti enemmän kuin sen kantokyky riitti. Lisäksi kuluttajien ostotottumukset muuttuivat. Amazon on varmasti tehnyt tässä oman lovensa mutta ei varmasti ole ainoa syyllinen.


Väärä hälytys

Joka tapauksessa suomalaisessa ja pohjoismaisessa retailissa huokaistiin helpotuksesta 2018, kun loppujen lopuksi varmana tietona puhuttua lanseerausta ei ikinä tapahtunutkaan. “Olemme onneksi liian pieniä”, kuului kollektiivinen huokaus. Oikeastaan mitään muuta ei tapahtunut kuin se, että kotimaista markkinaamme ravisteltiin. Ammuttiin tavallaan varoituslaukauksia ja monet alalla toimivat ihmiset sanoivat samaa kuin tämän jutun kirjoittaja: “Nyt on aika miettiä, mikä on meidän yrityksemme strategia Amazonin suhteen.”

Todellisuudessa helpotuksen huokaus taisi olla hiukan liian aikainen. Kuten meillä suomalaisilla, ja myös monilla muilla pohjoismaisilla toimijoilla, usein on tapana toimia, pistimme pään takaisin pensaaseen ja totesimme, että lumivyöry ei tällä kertaa vienyt meitä mukanaan, olemmehan pieni markkina.

Näin kävi, että Amazon ei tullut lokalisoituna, mutta syyt taitavat sittenkin olla enemmän brexitissä ja hard brexitin pelossa kuin siinä, että olisimme pieni markkina. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa koko Pohjoismaat raahautuu monissa muissa markkinoissa, mm. ruoan verkkokaupassa, perässä.

Suomessa olemme ruoan verkkokaupassa Keskon ja S-ryhmän muodostamassa duopolissa. Ruotsissa on samankaltainen toimialahallinta ICA:n ja muutaman muun kesken. Yhteispohjoismaisesti olemme jossain määrin alalla kehitysmarkkina. Tulimme taasen käyttäneeksi kaksi vuotta erilaisiin järjestelmähankkeisiin ja mikropalveluihin sekä palvelumuotoiluun, kun meidän olisi sitä vastoin ollut syytä keskittyä miettimään, mitä teemme Amazonissa ja miten se vaikuttaa meidän kanaviimme myydä.

Luonnollisesti olen itse sitä mieltä, että asiakaskokemusta tuleekin parantaa, mutta lähtökohtaisesti yrityksen tulisi jo osakkeenomistajia ajatellen keskittyä myös siihen, mitä yrityksen ajatellaan olevan viiden vuoden kuluttua. Hyvin harvalle suomalaiselle tai edes pohjoismaiselle yritykselle on mitenkään selkeää se, missä ekosysteemissä he ovat 2025 tai edes 2023.

Se, että Amazon ei tullut, oli harhaluulo. Amazon on ollut pohjoismaisella markkinalla jo vuosia, ja osa meistä on hyvinkin innokkaasti ostanut tuotteita ensin Amazon UK:sta ja sen jälkeen Amazon Saksasta.


Statistiikkaa

Jotta voisimme ymmärtää, onko Amazonin tapauksessa kyseessä lintu, kala vai jokin muu eläin, on syytä kurkistaa hiukan lukujen taakse.

Oberlo käy hiukan tarkemmin Amazonia läpi sen osalta, miksi Amazon on vähittäiskaupassa jo huomattavasti suositumpi kuin Google:

Oberlo 29.8.2019: 10 Amazon Statistics You Need to Know in 2020 [Amazon Stats Infographic]

Lisäksi Amazonin ymmärtämiseksi olisi hyvä käydä hiukan läpi statistiikkaa siitä, mistä tämä järkyttävä tuotepaljous syntyy ja minkälainen kokonaisuus Amazon oikeastaan alustataloudessa on:

Ad Badger 19.7.2019: Amazon Advertising Stats (2019 Update)

Näitä ajatuksia vahvistaakseni lähdin tutkimaan eri työkaluin erilaisia hypoteeseja Amazoniin liittyen. Oma näkökulmani on ollut jo noin vuodesta 2016 se, että Amazon on ollut läsnä markkinassamme jo tuolloin mutta todellisuudessa vielä huomattavasti paljon ennen sitä.

Erilaisia kaupan alan trendejä, hakukonelöydettävyyttä ja muuta itsenäisen konsultin työssä tarvittavaa tietoa löytyy esimerkiksi käyttämästäni palvelusta Semrush, josta seuraavat kuvakaappaukset on otettu.

Kannattaa huomioida, että kaikki statistiikka erilaisissa palveluissa on ns. suhteellista statistiikkaa. Luvut eivät siis sellaisenaan kerro absoluuttista totuutta. Kokemukseni mukaan statistiikat ovat kuitenkin hyvin lähellä totuutta, kun niitä vertaillaan sivustoihin, joiden kävijämassa on julkisista tilastoista tiedossa. Toki esimerkiksi Amazoniin liittyy muitakin tuotteita ja palveluita kuin pelkästään retail-bisnes. Esimerkiksi Amazon Aws ja Amazon Prime keräävät Suomestakin liikennettä.

Kuvaaja 1: trendikuvaaja Amazonin saamasta orgaanisesta liikenteestä Googlen hakutuloksista Suomessa

Yllä olevasta kuvaajasta ei suoraan voida laskea mitään ja luottaa sokeasti volyymiin, mutta se kuvaajasta nähdään, että kokonaisvolyymi on moninkertaistunut ja tehnyt selkeän hypyn viimeisen vuoden aikana. Totta puhuen Amazon on ollut täällä jo pitkään. Kauniisti piirtyvä käppyrä kertoo hyvin samankaltaista tietoa kuin alempaa löytyvät käppyrät Australiasta.

Amazon lanseerasi vuosien 2017–2018 aikana Australiassa, mistä seuraavat kuvaajat ovat.

Kuvaaja 2: Amazonin trendi amazon.com-osoitteeseen Australiasta 2012–2020

Kuvaaja 3: Amazonin trendi .com.au-päätteessä Australiassa.

Amazonin ns. market entry -strategiaa pystyy analysoimaan ja miettimään useiden markkinoiden kautta. Tästä on kirjoitettu ansiokkaita artikkeleita, joita jokaisen kaupan alan päättäjän tulisi lukea ja etsiä aina, kun haluaa itseään sivistää eteenpäin ja pohtia, mitä siinä Amazonissa voisi olla omalle yritykselle.

Amazonin liikevaihdosta Australiassa on kirjoitettu mm. seuraavia artikkeleita:

SmartCompany 2.4.2019: Amazon Australia grows revenue more than 1500% but remains a “small proportion” of the retail market

2018 liikevaihto oli 1 500 % suurempi kuin vuonna 2017. Vuonna 2019 liikevaihto artikkeleiden ja arvioiden mukaan tuplaantui vuodesta 2018.

Financial Review 3.10.2019: Amazon Australia sales to reach $23b in 10 years

Australian osalta Amazonin liikevaihdon arvioidaan saavuttavan kymmenessä vuodessa 23 miljardin dollarin tason.

Australian sähköisen liiketoiminnan markkinasta on kirjoitettu paljon, mutta ehkä tämän artikkelin ansio on se, että luvut on esitetty jossain määrin vertailukelpoisena pohjoismaiseen markkinaan:

WebAlive 24.6.2019: The State of Australia’s Ecommerce in 2019.


Analogia pohjoismaisen markkinan ja Australian välillä

Statista

Statistiikka kokoaa erilaisia markkinoihin liittyviä asioita hyvinkin kattavasti, ja kokonaisuutena siitä voidaan vetää tiettyjä yhtäläisyysmerkkejä pohjoismaisen ja australialaisen markkinan välillä: etäisyydet ovat pitkiä, alue on logistisesti haastava ja paikalliset toimijat ovat saaneet olla vuosia rauhassa.

Pohjoismaiset markkinat yhteensä ovat olleet n. 20 % isompi markkina-alue kuin Australia, joten on aika lapsellista kuvitella, ettei Amazon tulisi tänne. Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska ovat tilastoidun markkinavolyyminsa osalta hyvinkin houkuttelevia Amazonin kaltaiselle globaalille toimijalle. Ruotsin markkinavolyymi yksinään on noin puolet koko Pohjoismaiden volyymista, joten on aivan ilmeistä, että Ruotsin kieliversio on ensimmäinen, joka Amazonilta Pohjoismaihin tulee, kun tulee.


Sananen Amazonin markkinalaajennuksista 

Inc.com kirjoitti vakuuttavan artikkelin Amazonin toimintatapoihin liittyen:

Inc.com 21.6.2018: With These 7 Strategies, Amazon Will Dominate Any Market

Tiivistettynä kaikki alkaa Prime-tuotteista, joiden kautta Amazon saa uudelle markkina-alueelle siirtyessään uskollisen käyttäjäkunnan. Seuraavana askeleena tietenkin hoidetaan perustarjonta kuntoon, jonka jälkeen paikalliset valmistajat ja valmistuttajat saadaan Amazoniin myyjiksi. Tämän jälkeen,  kun käyttäjämassa on alustassa, Amazon pystyy tuomaan kuluttajien tarjolle erilaisia lisäarvopalveluitaan, kuten Garage, jonka avulla käyttäjä pystyy etsimään helposti juuri omaan autoonsa sopivia lisäosia.


Nichet joiden kannattaisi herätä

Mille toimialoille Amazon sitten on uhkatekijä? Kenen pitäisi tuntea läikähdyksiä sydänalassaan?

Yksi aivan ilmeinen uhattu toimiala on autovaraosien ja -lisätarvikkeiden kauppa. Siihen suora, isohko syy on se, että loppujen lopuksi näiden tuotteiden myyminen on suhteellisen helppoa ja tarvittavat tavarat on suhteellisen yksinkertaista tunnistaa – kaikkiin autoihin liittyviin tavaroihin, varaosiin ja lisätarvikkeisiin riittää oikeastaan yksi tunniste, rekisterinumero, jonka kautta päästään kiinni auton malliin, ikään, runkoon, versioon ja muuhun teknologiaan.
 
Insider Car News 30.1.2017: Amazon Wants to Kill Brick And Mortar Auto Parts Stores

Kuten artikkelissa todetaan, on itsestään selvää, että Amazonin toimintamalliin soveltuu tämän kaltaiset tuotteet, joita on a) paljon b) ne ovat lähtökohtaisesti nykyisessä toimintamallissa kovin ylihinnoiteltuja, eli niillä on hyvä myyntikate, ja c) niihin liittyy hyvin pieni palautusriski, koska rekisteritunnuksen tai runkonumeron perusteella pystytään tunnistamaan hyvinkin tarkasti, mistä osasta ja autosta on kyse.

Amazonin Garage-palvelu tulee aiheuttamaan päänvaivaa pohjoismaisella markkinalla hyvin monelle toimijalle ja aukaisee polkuja erilaisille myyjille, jotka ovat tähän mennessä toimineet korjaamon varaosakirjassa, muistitikulla tai tietokannassa. Todellisuushan tämänkään palvelun osalta ei ole se, että Amazon lanseeraisi sen huomenna, mutta yleisesti ottaen Amazonin palvelut ovat sen verran testattuja, että eivät he niitä turhaan luo. Varmasti tulemme näkemään 3–5 vuoden sisällä sen, että nämä palvelut ovat aktiivisia niin meillä kotimaassa kuin koko pohjoismaisella markkinalla.

Toinen isompi toimiala, joka muutenkin on kotimaassamme murroksessa jo ilman Amazoniakin, on luonnollisesti apteekki ja siihen liittyvät toimialat. Amazonhan osti vuonna 2018 PillPackin, amerikkalaisen verkkoapteekin, ja siitä voidaan päätellä moniakin asioita.

CNBC 10.4.2019: How Amazon could change the pharmacy business

Yleensä Amazonin yritysostot ovat olleet juuri tämän kaltaisia, joissa hankitaan huippuosaamista, asiakaskuntaa tai jokin keskeinen toimialan kasvuveturi, jotta on mahdollista tuottaa palveluita ja myyntiä kyseenomaisella toimialalla.

CNN 15.11.2019: Amazon rolls out 'Amazon Pharmacy' branding to PillPack

Vaikka PillPack on kaukana meren toisella puolella oleva palvelu, täytyy meidän kaikkien muistaa, että retailin maailmankaikkeudessa 3–5 vuotta on lyhyt aika sopeutua ja valmistautua jonkin uuden häiriötekijän tuloon omaan ekosysteemiin. Toki esimerkiksi sääntelyllä ja lainsäädännöllä on merkittävä hidastava vaikutus niin kansainvälisiin jätteihin kuin kotimaisiin tai pohjoismaisiin toimijoihin, joten ihan heti huomenna ei lähiapteekin palveluvalikoima ole verkossa ja saatavissa itse kullekin meistä edullisemmin. Talousteknologiapuolella kuitenkin esimerkiksi pankkipalveluihin liittyvistä asioista voimme vetää johtopäätöksen, että EU:lla on taipumus ennemmin vapauttaa kilpailua kuin sallia protektiivista toimintaa. Varsinkin silloin, kun kyseessä on kuluttajan etu.

Amazonin yrityskauppoihin voi perehtyä mm. Crunchbasessa ja Wikipediassa. Kun Amazonin yrityskauppoja alkaa tutkia ja analysoida tarkemmin, on huomattavissa muutamakin hyvin ilmeinen trendi. Toki valtaosa näistä ostoista ei merkitse meille pohjoismaiselle markkinalle yhtikäs mitään, mutta osasta voi hyvin päätellä, miltä osin kunkin toimialan tulisi olla hereillä.


Kuinka tämä vaikuttaa yritystoimintaasi?

Faktisesti on selvää, että lintukotomme ja ympäröivä elinympäristömme on enemmän tai vähemmän uhattuna. Syyt ovat selkeät: Amazon tulee nostamaan vaatimustasoa niin toimituksiin, palautuksiin kuin ylipäätään verkkokaupan ja kuluttajakaupan palvelukokemukseen liittyen. On itsestään selvää, että 5–15 päivän toimitusaika ei ole enää vaihtoehto tuotteiden toimituksessa. On myös itsestään selvää, että valtaosan tuotteista myynti tukkurin tai maahantuojan varastosta ei ole enää järkevää.

Jo nyt kuluttajat ovat tottuneet siihen, että valtaosa tuotteista tulee muualta Euroopasta nopeammin kuin monelta suomalaiselta toimijalta ostettuna. Yhä enenevässä määrin olisi enemmän kuin suotavaa, että kuluttajille suunnatut verkkokaupat myisivät ihan oikeasti sitä varastoa, mikä heillä on. Jos omaa varastoa ei ole, kannattanee ryhtyä ihan puhtaaksi Amazon-myyjäksi, eli myydä jonkun toisen varastoa Amazonissa tai muun kolmannen osapuolen myyntialustassa.

On selvää, että kaupan alan pelikenttä tulee muuttumaan yhä nopeammin seuraavien vuosien aikana, ja sitä kautta kotimaisuus itseisarvona ei ole enää suoja. Myöskään kielimuuri ei ole enää niin valtaisa kuin vielä muutamia vuosia sitten, koska erilaiset käännösohjelmat ovat parantaneet suorituskykyään kuin kuuluisa sika juoksuaan, ja sitä kautta yhä useampi tuote on todellisuudessa saatavissa ulkomaisista verkkokaupoista hyvin yksinkertaisesti. Toki on huomioitava, että osa ulkomaisista verkkokaupoista ei toimita kaikkein perimmäiseen härmään johtuen puhtaasti kustannusrakenteesta tai valmistajien rajoitteista.

On selvää, että jokaisen suomalaisen valmistajan, tukkurin, kaupan alan toimijan ja sen pienimmänkin vähittäiskaupan toimijan on syytä ottaa pää pois pensaasta ja analysoida riskit, jotka Amazon tuo siihen omaan perusvalikoimaan liittyen.

Ehkä se ajattelun asetusten muutos, jota itse kunkin meistä pitäisi miettiä, löytyy siitä, että uhkien miettimisen sijaan tulisi pohtia, mitä mahdollisuuksia tästä voisi omalle bisnekselle olla. Ruotsinkielisestä linkkiavaruudesta löytyy erinomainen kasvua tukeva kirjoitus, jossa pääosin kuvataan sitä, miten voisit menestyä Euroopassa:

Breakit 24.3.2019: Så expanderar du i Europa med hjälp av Amazon

Toki juttua varten haastateltuun Emma Zetheliukseen on viitattu myös suomenkielisessä mediassa aiemmin.

Voisiko Amazonin B2B-portaali Amazon Business tarjota ajatuksia siitä, mitä pitäisi mahdollisesti tehdä? Jos olisin suomalainen valmistaja tai valmistuttaja, olisin jo tuolla tarjoamassa omia tuotteitani muille myyntiin. Luonnollisestikaan Amazon ei voi olla ainoa mahdollisuutesi toteuttaa liiketoimintaa, mutta melko helppona alustana se on huikea mahdollisuus kaupan kasvattamiseen. Amazonin avulla löydät helposti varmuuden siitä, millä markkinoilla, ja ennen kaikkea millä hinnalla, tuotteesi voisi toimia. Valmistajille ja valmistuttajille Amazonin tarjoama suhteellisen kustannustehokas mahdollisuus on huikea ja ns. virhelaukausten mahdollisuus pienenee huomattavasti.


Mitä Amazonilta voi oppia?

BigCommerce: Amazon Growth Strategy: How to Run a Multi-Billion Dollar Business Like Jeff Bezos

Blogitekstin klikkiotsikko on kovin raflaava, mutta omaan mittakaavaan sovittaen joitakin oppeja Amazonilta todellakin voi ottaa. Jatkuva innovointi oman tuotteen ympärillä, jatkuva asiakaskeskeisyys ja luonnollisesti jatkuva testaaminen ja mittaaminen ovat matkimisen arvoisia toimia. Jatkuvalla testaamisella ja mittaamisella en tarkoita, että verkkokaupan etusivua tai kaupankäynnin alustaa tulisi jatkuvasti uudistaa, vaan kasvata omaa ymmärystäsi omasta liiketoiminnastasi.

On itsestään selvää, että jos et jo nyt mittaa menestystäsi päivittäin, on syytä aloittaa se viimeistään tässä vaiheessa artikkelin lukemista.


Amazonin eettiset puolet

Varusteleka, yksi Suomen yksi suurimmista riippumattomista kansainvälisistä verkkokaupoista, totesi omassa blogissaan näin:

Varusteleka 14.1.2020: Lyhyesti: me mennään Amazoniin ja pysytellään silti hyvien puolella.

Varusteleka viittaa epäsuorasti, mutta rehellisesti moneen Amazonin toiminnasta tehtyyn tutkimukseen:

Ethical Consumer: Ama​zon​.com Inc

On ilmeistä, että Amazonilla ihan aidosti on haasteita työolosuhteissa sekä ihmisten kohtelussa ja sen tulisi pyrkiä vaikuttamaan ihmisten kulutustottumuksiin. Silti samaan aikaan, kun ollaan rehellisiä, usein ihmisten kulutusetiikka katoaa viimeistään siinä vaiheessa, kun tuotteen X saa halvemmalla paikasta Y. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää jatkuvaa Wish-pakettien virtaa Suomeen. Tiettyjen tahojen mukaan Wishin kautta virtaa Suomeen kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia halpalähetyksiä kuukaudessa. Luonnollisesti juuri nyt on hiukan hiljaisempaa karanteenien ja muiden pandemiailmiöiden vuoksi. Joka tapauksessa eettisten asioiden pitäisi tätä nykyä vaikuttaa myös yritysten päätöksentekoon ja on outoa, että yritys jättää näiden asioiden selvittämisen väliin.

Toki myös kuluttajien on ymmärrettävä se, että kyseessä ei ole pelkkä yritysten vastuu, vaan todellisuudessa vastuu on vahvasti myös kuluttajalla. Ainakaan Suomessa eettisyys ei vielä aina näyttele ostopäätöksen teossa sitä vahvinta kriteeriä. Huojentavaa toki on, että tiedostavien kuluttajien määrä kasvaa koko ajan, ja sitä kautta myös yritykset joutuvat tekemään entistä vastuullisempia päätöksiä, varmasti myös Amazon.

Maailmanlaajuisesti osa huippubrändeistä on mm. eettisistä syistä päättänyt lähteä Amazonista, mutta kuten CNBC toteaa, tämä saattaa olla isokin virhe:

CNBC 10.1.2020: More brands are leaving Amazon, but the strategy could backfire

Päättävätpä brändit sitten lähteä Amazonista tai eivät, täytyy niiden löytää oma strategiansa samoin kuin meidän kaikkien muidenkin, jotka haluamme tavalla tai toisella vaikuttaa kaupan alalla seuraavien vuosikymmenten aikana.

Stratechery 28.4.2020: Anti-Amazon Alliance
 
Stratecheryn artikkelissa taas pyöritellään analogiaa Amazonin ja muiden isojen megabrändien välillä. Tekstissä tehdään ihan mielenkiintoisia havaintoja, joista joitakin voi ottaa reppuunsa ja hyödyntää jatkossa. Lähinnä artikkelin suurin anti on se toteamus, että Amazon on käytännön tasolla rikkonut vanhan toimintamallin, jonka mukaan ensin etsitään Googlesta, sieltä löydetään verkkokauppa, tilataan tuote ja odotetaan viikko. Uudessa toimintamallissa etsitään Amazonista, löydetään tuote, tilataan tuote ja saadaan se parissa päivässä – kaikki etsinnän aloittamisesta tilauksen jättämiseen Amazonista poistumatta. 

Autuas tietämättömyys

Jos uskottelet itsellesi ja muille, ettei Amazon ole millään tavalla uhka kaupan alalla toimivalle yrityksellesi, sallinet minun hiukan naurahtaa. Jos myyt kappaletavaraa, ollaan jo melkoisella todennäköisyydellä siinä tilanteessa, että myös sinun tuotettasi saa jo Amazonin uskomattoman laajasta valikoimasta. Melkoisella varmuudella tuotetta saa Amazonista vielä parempaan hintaan ja vielä suuremmalla varmuudella tuotetta on toimittajalla varastossa. Ja se tulee kotiisi vain muutamassa päivässä.

On siis erittäin todennäköistä, että Amazonilla on myös sinuun suuri vaikutus, uskoit sitä tai et. Usko pois, minä stressaan omien toimintojeni osalta Amazonista päivittäin.


Miten pärjätä Amazonille?

Olen kasannut tähän joitain artikkelilinkkejä, joihin paneutumalla olet varmasti vahvempi omassa asemassasi riippumatta siitä, teetkö liiketoimintasi kehitystyötä Amazonin vuoksi vai siitä huolimatta.

Referral Candy 6.8.2018: How to Beat Amazon: Amazon’s Weaknesses and How Small Brands Can Compete with Amazon

Lähtökohtaisesti jokainen näistä artikkeleista ja blogijulkaisuista on saman aihepiirin sisältä.

The Future of Customer Engagement And Experience: Competing with giants: How to beat Amazon

BigCommerce: How to Beat Amazon: 5 Best Practices Any Online Store Can Use Today [Infographic]

Get Elastic 8.4.2019: 7 tips in the fight against Amazon

Collaborative Fund 30.1.2018: How to Beat Amazon

Kirjoitusten opit tiivistettynä: Ole hyvä ihmisille. Tunnista kohderyhmäsi. Rakenna yhteisöä ympärillesi. Tee hyvät tuotekuvaukset ja, kyllä, myy Amazonissa.

Ja luonnollisesti, tunnista oma kilpailuasetelmasi. Halvemmalla hinnalla harvoin voittaa kamppailua massiivisia toimijoita vastaan. Sen sijaan paremmalla asiakaspalvelulla, ylivoimaisella tuote-esittelyllä ja ymmärtämällä oman ekosysteemisi paremmin kilpailun voi voittaa. Se pitää viimein myös meidän ymmärtää kokonaisvaltaisesti, että tämä ei ole enää pelkkä teknologiabisnes, vaan kyseessä on saatavuuden, hinnan, markkinoinnin sekä osaamisen sekoitus.


Tee ainakin nämä toimet

Lopuksi muutama asia, joka jokaisen kaupan alan toimijan pitäisi tehdä asemastaan riippumatta.

  1. Käy läpi myymiesi tuotteiden saatavuus Amazonissa. Jos merkittävää osaa tuotteistasi saa myös Amazonista, olet pulassa. Merkittävyyshän on hyvin yrityskohtaista. Toiselle merkittävää on, jos tuotteista 10 % löytyy Amazonista. Toiselle merkittävyyden raja on 50 % ja kolmannelle ei välttämättä ole ongelma, vaikka 80 % tuotteista löytyisi Amazonista.

  2. Kun tuotteitasi löytyy Amazonista, tutustu hinnoitteluun. Jos hinta Amazonissa on vähintään 8 % edullisempi kuin sinun kaupassasi, osa liikevaihdostasi on joka tapauksessa vaarassa. Voidaksesi arvioida, kuinka suuri osuus liikevaihdostasi on vaarassa, laske, kuinka iso volyymi tuotteiden kokonaismarkkinasta ja kuinka iso osuus myymistäsi tuotteista on jo myynnissä Amazonissa. Karkeana nyrkkisääntönä Yhdysvaltojen perusteella voi pitää, että noin 70 % tuotteiden ostoprosessista alkaa Amazonista.

  3. Jos valmistat itse tuotteesi, huolehdi siitä, että tuotteittesi brändisuojaus on kunnossa ja ota Amazon haltuun omalta osaltasi. Näin saat mahdollisuuden hyväksyä ja hylätä myyjiä, jotka haluavat tuotteitasi Amazonissa myydä. Saat myös Amazonissa kontrollin tuotteesi hinnoitteluun.

  4. Jos tuotteitasi ei ole Amazonissa, ota tilanne haltuun ja myy tuotteitasi siellä, missä ostajat jo ovat ja tulevat olemaan. Ajattele asiaa siten, että Amazon on ihan yhtä merkittävä tuotteittesi myynnin kannalta kuin Google. Ethän halua estää myyntiä Googlessakaan.

  5. Jos olet valmistaja, maahantuoja tai valmistuttaja, hyväksy se, että joudut joka tapauksessa käsittelemään Amazonia kuten jälleenmyyjiäsi. Erona on, että tämä jälleenmyyjä on sen verran iso otus, että et saa siitä kunnon otetta. Jos olet jälleenmyyjä, varmistu siitä, että edustamasi tuotteen osalta on selkeät ohjeet siitä, miten kolmansien osapuolten myyntialustojen kohdalla toimitaan. Jos tuotetta ei saa myydä Amazonissa, melkein jättäisin tuotteen oman onnensa nojaan tai en ainakaan tekisi sille mitään kovin pitkäjänteistä suunnitelmaa.
Nämä neuvot ovat hyvin yleistasoisia eivätkä missään tapauksessa sovi jokaiseen toimialaan, tuotteeseen tai palveluun.


Sinä päätät, soittaako Amazon yrityksellesi ilta- vai alkusoittoa 

Amazon on todellisuudessa massiivinen uhka edullisia brändäämättömiä tai kevyen brändin tuotteita myyvälle verkkokaupalle. Voittajia markkinalle varmasti jää, ja ne ovat niitä, jotka oppivat nopeasti ja pystyvät sopeuttamaan omaa toimintaansa sellaiseksi, että erottautuminen Amazonin geneerisestäkin tuotemassasta on mahdollista.

Esimerkkejä Amazonin tulon vaikutuksista voi katsella julkisesta datasta esimerkiksi australialaisten yritysten osalta. Kovinkaan suuri tiedemies ei tarvitse olla, että ymmärtää Amazonin liikevaihdon kasvun tulevan käytännössä kokonaan ns. vakiintuneilta toimijoilta. Nyt olisi kenties aika huolehtia siitä, että meille pohjoismaissa ei käy samalla tavalla. Lisäksi pohtisin vakavasti jokaisen yrityksen johtoryhmässä sitä, olemmeko oikeasti analysoineet, kuinka paljon itse kullakin on päällekkäisiä tuotteita tämän gorillan kanssa ja mitä päällekkäisten tuotteiden kanssa pitäisi tehdä.

Hyvä yritys ei kilpailuun kuole vaan kilpailu tuo paljon uutta ja mielenkiintoista markkinaan, mikä sinänsä varmasti aukaisee erilaisia mahdollisuuksia rakentaa entistäkin parempaa liiketoimintaa. Ei Googlekaan markkinoille tullessaan tappanut liiketoimintoja, vaan synnytti uutta liiketoimintaa ympärilleen ja pakotti norsunluutorneissaan olleet mediajätit reagoimaan. Markkinan ravisuttaminen synnytti valtavasti uutta ja mielenkiintoista maailmaan. Elämme mielenkiintoisia ja kiinnostavia aikoja.


P.S.
Vilkkaan kauppiaana sinä pystyt helpohkosti ottamaan käyttöön Amazonin myyntikanavana. Vilkkaan Amazon-integraatio on saatavilla Suite Pro -kaupoissa. Vilkkaan henkilöstö auttaa sinua mielellään oman Amazon-potentiaalisi löytämisessä.

 

Kirjoittajasta


 

Petteri kirjoittaa silloin tällöin Myy verkossa -blogiin vieraskynänä. Sosiaalisessa mediassa hän jakaa julkaisuja harvemmin, mutta kiinnostuneet voivat seurata häntä Linkedinissä ja Twitterissä. Keväällä 2020 Petteriä kuultiin ainakin Vilkkaan Verkkoapteekin kehityspäivässä 12.3., ja hän on ystävällisesti lupautunut kirjoittamaan Myy verkossa -blogiin B2B-verkkokaupankäynnin käytännön valinnoista vielä tulevina viikkoina.

 

 

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Ilmaista näkyvyyttä verkkokaupallesi – osa 2/2

Ensimmäisessä osassa käsittelimme suosittuja sivustoja ja palveluita, joiden avulla verkkokauppias...

Verkkokauppiaan sosiaalisen median strategia

Nykyään on hyvin tavallista, että asiakkaat odottavat verkkokaupan löytyvän myös eri sosiaalisen...

Verkkokaupan käyttöliittymän suunnittelu - mihin linkit sijoitetaan?

Kun astut pimeään huoneeseen, kätesi etsii automaattisesti valokatkaisijaa vanhasta tottumuksesta...