Verkkokauppiaan tarina: Emma's & Mama's

Emma's & Mama's myy sisustustarvikkeita, leluja ja kaikkea muuta ihanaa kauniissa ja monipuolisessa verkkokaupassaan.

Emma's & Mama'sin tarina alkoi vuonna 2009, kun yrityksen takana hääräileva Emma Varis vietti äitiyslomaa. Varis kertoo verkkosivuillaan, että yrittäjyyden alkuun hänet sysäsi naapurin rouva, joka houkutteli Variksen kanssaan joulumessuille myymään itsetehtyjä tuotteita.

Vuosien varrella toiminta on laajentunut omatekemien tuotteiden lisäksi laajaan valikoimaan, joka koostuu muun muassa eri valmistajien laadukkaista sisustustavaroista, leluista ja paperitarvikkeista.

Vuoden 2013 loppupuolella Varis hyppäsi kohti täysiaikasta yrittäjyyttä, ja lopulta maaliskuussa 2014 avautui yritykselle ikioma verkkokauppa, jonka avulla tuotteet ovat menestyksekkäästi löytäneet kotiin ympäri Suomea.

Vielä alkuvuoteen 2021 asti yrityksellä oli valtavan pidetty sisustusmyymälä Seinäjoella, mutta myymälän sulkeuduttua Varis on päässyt keskittymään täysillä verkkokaupan kehittämiseen ja asiakaspalveluun.

Vilkkaan kanssa tuotetulla videolla Emma Varis muistelee iloisena kuljettua matkaa verkkokauppiaana.

Katso koko tarina täältä:

 

 

Tutustu täällä Emma's & Mama'sin monipuoliseen verkkokauppaan!