Vilkaan yhteisö vastustaa sotatoimia Ukrainassa

Me Vilkas Groupin jäsenet olemme yhteisessä rintamassa vastustamassa Venäjän hallinnon Ukrainassa aloittamaa ja edelleen jatkamaa sotaa Ukrainaa ja sen itsenäisyyttä vastaan. 

Tuomitsemme sotatoimet ankarasti. Toivomme rohkeutta Ukrainan presidentille, hallinnolle ja erityisesti kansalle, joka taistelee urheasti oikeudestaan olemassa oloonsa.

Avuntarve on suuri. Samoin halu auttaa, myös meidän vilkaslaisten yhteisössämme. Olemme tehneet lahjoituksen Suomen Punaiselle Ristille. Luotamme, että järjestön kautta oikea apu kulkeutuu tehokkaimmin heille jotka sitä tarvitsevat. Ukrainan rohkea kansa ansaitsee kaiken mahdollisen avun ja suurimman kunnianosoituksemme.

Auttaa voi monella tapaa. Osaltamme me Vilkkaalla kannustamme kaikkia jakamaan omilla kanavillaan oikeaa tietoa oikeudettomasta sodasta. Yhdessä jakamamme tiedon toivomme kuuluvan yli vääristyneen propagandan heille, joille valehdellaan.

Pienikin apu on arvokasta myös rahallisesti. Olemme luoneet SPR:lle Vilkas Verkkokauppiaat -tiimin, johon kuka tahansa voi tehdä seuraavan 120 päivän aikana lahjoituksen, jokaisen oman tilanteen mukaan. Lahjoitukset ohjautuvat SPR:n katastrofirahastoon ja sitä kautta taataan nopea apu sodan uhreille. Haastamme kaikki Vilkas verkkokauppiaat mukaan avunantoon.

Voit osallistuja keräykseen tämän linkin kautta.

We Stand with Ukraine!

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Vaikuttaako verkkokaupan ulkoasu myynnin lisääntymiseen?

Oletko koskaan miettinyt, miksi jotkut verkkokaupat menestyvät paremmin kuin toiset? Onneksemme...

Noora Kahra Vilkkaan kumppanuuksien kehittämisen johtoon

Kesäkuussa Vilkkaan työyhteisöön saatiin jälleen vahvistusta, kun Noora Kahra aloitti uudessa...

Verkkokaupan ulkoasu uusiksi - ulkoasu vain visualisoi brändiä

Verkkokaupan ulkoasua uudistamalla voidaan parantaa verkkokaupan ostoprosessia, käytettävyyttä,...