Verkkokaupan myynnin kasvattaminen samalle tasolle kivijalan kanssa

Suomalainen laukkukauppa BagStagen yrittäjä Rami Lehtonen sai Vilkkaalta inspiroivan uutiskirjeen verkkokaupan kehittämisen palveluista. Aika oli osuva, sillä se osui keskelle rauhallisempaa korona-aikaa ja niin Rami päätti tiedustella lisää.

Korona sai miettimään liiketoimintaa kokonaisuutena, sillä normaaliaikoina kehittämistyölle ei jää liioin aikaa. Keskustelussa Vilkkaan Ari Paksuniemi oli vakuuttavan ja pätevän oloinen, niin siinä se päätös oli. Hän puhui asioista selkeästi, eikä käyttänyt liian teknistä kieltä. Lehtonen perustelee päätöstään lähteä kehittämään verkkokauppaa Vilkkaan asiantuntijoiden kanssa.

Verkkokaupan kehittäminen lähtee liikkeelle tavoitteiden asettamisella

BagStagen verkkokauppa on ollut pitkään olemassa muutamallakin eri alustalla, mutta se on ollut siinä. Esimerkiksi markkinointia ja näkyvyyttä ei ole mietitty. Aiemmin verkkokauppa on ollut vain kivijalan lisäpalvelu ja on ajateltu, että se auttaa kivijalassa myymistä. Vilkkaan digitaalisen kaupankäynnin asiantuntijapalveluiden myötä BagStagen ajatus kääntyi siihen, että verkkokauppa voi olla toinen myymälä kivijalan rinnalla ja tuottaa paljon nykyistä enemmän.

Verkkokaupan kasvun tavoitteena on myydä verkossa yhtä paljon, kuin kivijalassakin. Miksei enemmänkin, mutta ensin tavoitteena on päästä samoihin myynteihin. Verkkokaupan kehitysprojektin alussa asetimme Arin kanssa myyntitavoitteen kahden vuoden päähän. Kommentoi Lehtonen verkkokauppaprojektin ensi askeleita.

Projektin alussa asetettiin myös muunlaisia tavoitteita lukujen rinnalle. Verkkokaupan kehittämisessä kokonaisuutena on hyvä pohtia, millaisen mielikuvan verkkokauppa antaa asiakkaalle. Verkkokauppa on kuitenkin aina myös yrityksen näyteikkuna verkossa. Keskusteluiden pohjalta päätettiin keskittyä omaan osaamiseen ja asiantuntemuksen esille tuomiseen omalla toimialalla laadukkaiden kotimaisten nahkatuotteiden parissa.

PagStage Vilkas verkkokauppias, verkkokauppa

Verkkokaupan kasvu haetaan kolmen kehittämisen teeman pohjalta

Vilkas asiantuntijapalveluissa tehdään asiakkaan kanssa alkukartoituksen perusteella toimintasuunnitelma mm. mitä tehdään, kuka tekee, milloin ja miten tehdään. BagStagen kanssa kehitystyö suunnattiin markkinoinnin kehittämiseen, kanta-asiakasohjelman luomiseen sekä asiantuntijuuden korostamiseen.

1. Verkkokaupan markkinoinnin kehittäminen

Verkkokaupan kehittämisessä yksi avainasioista on markkinoinnin kehittäminen. Verkkokaupan olemassaolo ei riitä, vaan sitä pitää tuoda esille mielellään monikanavaisesti ja muista vastaavista erottuvasti. BagStage on tehnyt jo pidempään tukkukaupan markkinoinnin parissa töitä, mutta nyt tuodaan mukaan myös kuluttajille suuntautuva markkinointi. Alussa työn alle otettiin markkinoinnin polku, miten asiakas kaupassa kulkee ja käytiin läpi muitakin markkinoinnin pohjalle oleellisia asioita. Visuaalisuus on markkinoinnissa osa brändin luomista ja kuvat sivujen ulkoasun kanssa antaa tuntuvan maistiaisen verkkokaupan mielikuvan syntymiseen.

Etusivun uudistaminen oli suuri juttu meille. Se oli näkyvin osa koko uudistusta, kun ilme väreineen uudistettiin. Lehtonen kiittää Vilkkaan tiimiä hyvästä työstä myös kaupan ulkonäön kehittämisessä.

Kuvakaappaus verkkosivusta, BagStage asiantuntija asiakastarina

Hakukonelöydettävyyttä käytiin myös läpi, joskin Vilkas verkkokauppapohjassa tämä asia on teknisesti hyvällä tasolla monien asioiden osalta. Tämän päälle on kuitenkin hyvä lähteä kehittämään tätä tukevaa sisältöä, kuten mm. tuotekuvauksia ja kuvien tekstejä. Markkinoinnin suuntaviivojen selkiydyttyä käynnistimme mm. Google Ads mainonnan. BagStage työsti hakukoneisiin asioita kumppanimme Tribetailin kanssa.

Kaupan hakukonenäkyvyyttä lähdettiin työstämään mm. lisäämällä tekstejä tuoteryhmien alareunaan. Työsarkaa riittää, sillä tänä vuonna on tavoite täydentää tuotetietoja ja tekstejä 500-1000 tuotteelle. Kuvailee Lehtonen.

Markkinoinnissa halutaan keskittyä nyt hyvän pohjan luomiseen. Jatkossa markkinointia tullaan kehittämään yhteistyössä lisää. Tehdään mm. asiakasprofiileille kohdistettua markkinointia, kunhan aika tuo massaa mm. kuluttajapuolen uutiskirjeiden asiakaslistoihin.

2. Verkkokaupan kanta-asiakasohjelma

Asiakkaita halutaan palvella jatkossa kohdistetummin myös kanta-asiakasohjelman avulla. VIP-ohjelman tavoitteena on saada asiakkaat sitoutumaan yritykseen ja toisaalta heitä voidaan palvella tällöin myös yksilöllisemmin esimerkiksi kohdistettujen kampanjoiden avulla.

On ollut mielessä, mutta nyt oli helppo tarttua kanta-asiakkaiden palvelemiseen ja otettiin yhdeksi kehittämisen teemaksi. Arin kanssa käydyn projektin jälkeen VIP-sivu aukeaa, panostetaan uutiskirjeiden lähetyksiin ja terästäydytään myös somen puolella.

Kuvakaappaus verkkosivusta, BagStage asiantuntija asiakastarina (21 x 15 cm) (15 x 15 cm)

Kanta-asiakkuuden VIP-ohjelmaan on panostettu paljon, se on suunniteltu palvelemaan vakituisia asiakkaita sitouttavasti. Kanta-asiakasohjelmat antavat yrityksille uuden ulottuvuuden asiakkaiden palvelemiseen. Ohjelmia voidaan kehittää tarpeen mukaan ja yksilöidä lisää sitä mukaan, kun asiakkaista opitaan ja saadaan palautetta. Toteaa Lehtonen.

Hyvin toteutetun kanta-asiakas-ohjelman merkitys on positiivinen molemmille osa-puolille, loppuasiakas saa parempaa asiakaskokemusta ja kauppias syvempää asiakasymmärrystä, joka puolestaan auttaa myynnin kasvattamisessa niin nykyisien kuin uusienkin asiakkaiden osalta. Kuvailee Vilkkaan verkkokaupan asiantuntija Paksuniemi.

3. Asiantuntijuuden nostaminen verkkokaupassa

Asiakkaalle voi tuoda monella tapaa lisäarvoa verkkokaupassa. Yksi tapa on jakaa tietoa alasta, omasta osaamisesta kokemusten kautta ja tuoda siten omaa asiantuntemusta esille.

Tuotekortteihin lisätään informaatiota mahdollisimman paljon tuotteesta ja sen käyttömahdollisuuksista. Tuomme sivuille myös artikkeleita, joiden avulla voimme palvella asiakkaitamme paremmin ja osoittaa heille asiantuntemustamme. Esimerkiksi matkalaukkuihin tai vaikkapa nahkamateriaaleihin liittyen voimme antaa käyttövinkkejä tai nahasta informatiivisia käyttöohjeita. Kertoo Lehtonen.

Tavoite on luoda tarjonta, mikä tarjoaa erilaisen vaihtoehdon asiakkaille oman toimialamme sisällä. Tarkoitus on kehittää nahkatuotteiden toimialan sisällä verkkokaupan valikoimaa yhä monipuolisemmaksi.

Verkkokaupan kehittäminen on tuonut muutoksia liiketoiminta-ajatteluun

Pitkään kivijalkamyymälän ehdoilla toiminut BagStage on Vilkkaan projektin myötä käynyt läpi myös liiketoimintamalliaan. Tyypillisesti aiemmin ostettiin tuotteita myymälään ja sitten myymälässä tsekattiin, saadaanko jotain niistä verkkokauppaan. Tähän toimintamalliin on nyt tullut iso muutos.

Nyt kun jotain halutaan tilata, mietitään alusta asti, että tuote saadaan verkkoon myymälän lisäksi. Mietitään heti, onko jotain esteitä tuotteen osto- ja tilausvaiheessa. Esimerkiksi löytyykö tarvittavat kuvat ja muut tavarantoimittajalta vai sovitaanko tuotekuvaus. Kuvailee Lehtonen.

Vilkkaan Paksuniemen kanssa projektissa läpikäyty liiketoimintamalli on tuonut myös uutta piristystä yrittäjänä toimimiseen.

Me ollaan Arin kanssa käyty läpi koko verkkokauppabisnes. Paljon on tullut opittua. Nyt olen antanut itsekin aikaa verkkokaupallemme ja innostunut koko verkkokaupan kehittämisestä. Lehtonen kertoo inspiroituneena.

Vilkas verkkokaupan asiantuntija-apuna - osaava ensivaikutelma pysyi ja vahvistui matkan varrella

Paksuniemi ja Lehtonen tapasivat projektin aikana viikoittain, jolloin käytiin läpi sovitut asiat. Tapaamisissa vaihdettiin kuulumiset, miten asiat ovat edenneet ja onko jossain kohdissa tullut hidasteita projektin etenemiselle.

Ari on mukava ja leppoisa, joustava kaveri. Ei hätkähdä, jos kysyy jotain tyhmääkin. Mukavuuden lisäksi osaava, tietää selkeästi mistä puhuu. Kiittelee Lehtonen.

Haluatko sinäkin jutella verkkokauppa bisneksestäsi? Varaa maksuton aika Arin kanssa ja voitte sparrailla kauppaasi liittyen.

Ari Paksuniemi, verkkokaupan asiantuntija, Vilkas verkkokauppa

 

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Pudotuspeli meneillään, kotimaisista verkkokauppiaista hävisi 25%

Verkkokaupan euromääräinen kasvu jatkuu, kertoo uunituore verkkokauppaindeksi. Indeksiä täydentävä...

Äitienpäivä 2022: Lahjaksi viisi kampaamotuotetta jokaiselle äidille

Ripaus kampaamon tunnelmaa suoraan kotiin verkosta Koreus on Tampereen ydinkeskustassa sijaitseva...

Verkkokaupan perustaminen valokuvaajan näkökulmasta

Verkkokaupan perustamisessa on monia asioita, joita on hyvä ottaa huomioon suunnittelu- ja...