Q3/10 Verkkokauppaindeksi

Verkkokauppaindeksin lasku on taittunut kahden negatiivisen jakson jälkeen positiiviseen suuntaan. Tällä hetkellä ollaan selkeästi siirtymässä kohti verkkokauppojen vuoden kiireisintä sesonkia, joulua. – Indeksi laski vain yhden pisteen eli marginaaliset 0,14 prosenttia. Tämä on kaikkien aikojen paras kolmannen kvartaalin tulos siitä lähtien kun olemme vuodesta 2006 aloittaneet indeksin laskennan. Jos ennusmerkit pitävät paikkaansa, verkkokaupan joulumyynnistä tulee ennätysmäisen vilkasta, ennustaa Vilkas Group Oy:n toimitusjohtaja Markku Korkiakoski.

Uusia kauppoja ennätyksellisen paljon

Tilannetta kuvaa myös se, että Vilkas Group on avannut syyskuussa ennätyksellisen paljon uusia verkkokauppoja uusille yrittäjille.
- Indeksi tulee nousemaan 1 112 pisteeseen nykyisestä 904 pisteestä, Markku Korkiakoski sanoo.
- Verkkokauppa tulee vaikuttamaan myös kivijalkakaupan joulumyyntiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ihmiset ovat oppineet netin myötä, että tutkimalla palveluita ennakkoon verkosta he säästävät aikaa ja löytävät lompakolleen sopivan hintatason, Korkiakoski toteaa.

Hänellä on suuret odotukset joulumyyntiä kohtaan.
- Verkossa on tapahtunut selkeää piristymistä ja uskon, että joulu tuo verkkokauppaamme merkittävästi säpinää, kertoo kauppias Kimmo Tauriainen Duosport.fi -verkkokaupasta.
- On ollut ilo myös huomata, että verkkokauppa on tuonut myymälöihimme yhä enemmän asiakkaita. Kivijalkakaupan ja verkkokaupan ristiin myynti toimii todella hyvin, hän jatkaa.

Verkkokauppaindeksi oli kolmannella kvartaalilla hyvin samankaltainen toisen kvartaalin kanssa.
- Keskimääräinen tilaus nousi 100 eurosta 102 euroon. Myös myynnin arvo oli pienessä kasvussa eli se nousi noin prosentin verran. Tilausmääräindeksi laski vain yhden prosentin. Kokonaisindeksi laski 905 pisteestä 904 pisteeseen, Markku Korkiakoski sanoo.

- Vuonna 2008 tapahtui samanlainen ilmiö, jossa toinen ja kolmas kvartaali olivat samanlaiset. Vuonna 2008 neljännen kvartaalin verkkokauppaindeksi kasvoi 23 prosenttia, joten uskallamme uskoa myös vuonna 2010 samanlaiseen ilmiöön. Tämä tarkoittaa sitä, että verkkokauppaindeksi saavuttaa vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä uuden ennätyksen eli se tulee nousemaan jopa 1 112 pisteeseen. Aikaisempi ennätys on vuoden 2009 viimeiseltä neljännekseltä, jolloin indeksi oli 1 006 pistettä.

Verkkokauppaindeksi 5.10.2010

Myynnin arvoindeksi

Tilauskertaindeksi

Tilauksen keskiarvo

Verkkokauppaindeksin ennuste vuoden 2010 viimeiselle neljännekselle

Vilkas Group julkaisee neljästi vuodessa verkkokauppaindeksin, joka kuvaa verkkokaupankäynnin kehitystä Suomessa. Verkkokauppaindeksin tausta-aineisto kerätään Vilkas Groupin asiakkaiden verkkokaupoista vuoden 2006 alusta alkaen.

Tarkasteltavia asioita ovat verkkokaupan myynnin muutos (eurot), myyntikertojen muutos (tehtyjen tilausten määrä) sekä keskimääräisen tilauksen arvo. Tietoturvasyistä verkkokauppaindeksissä ei kerätä yksittäisten kauppojen tietoja. Verkkokauppaindeksissä on huomioitu Vilkas Groupin asiakaskunnan kasvu, eli verkkokauppamäärien muutoksilla ei ole vaikutusta verkkokauppaindeksin tulokseen.

Jaa sisältö