Etusivu » Vilkas Group Oy » Ajankohtaista » Helmikuun kuukauden kauppa: Bagstage

Helmikuun kuukauden kauppa: Bagstage

Bagstagen juuret yltävät pitkälle historian havinoihin. Nahkatuotteiden valmistukseen ja maahantuontiin keskittynyt perheyritys Nahkatavara A. Eriksson perustettiin jo vuonna 1891, ja Bagstage on myöhemmin yritykselle perustettu vähittäistoiminimi. Tällä hetkellä Bagstagella on verkkokaupan lisäksi kaksi kivijalkamyymälää kauppakeskuksissa Turussa.

Kivijalassa Bagstage on toiminut jo noin 15 vuotta, ja ensimmäinen verkkokauppakin avattiin jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Viime keväänä Bagstage toimi hetken pelkästään kivijalassa ja avasi sitten kesällä 2019 verkkokauppansa Vilkkaan Suite-pohjalle. Ensimmäisenä haasteena onkin ollut verkkokaupan näkyvyyden uudelleen rakentaminen, kertoo Rami Lehtonen, Bagstagen yrittäjä ja toimitusjohtaja.

Kuvat kiinnittävät huomion verkkokaupassa

Kun astuu Bagstagen verkkokauppaan, aivan ensimmäisenä huomion kiinnittävät näyttävät kuvat. Niin tuote- kuin sisältökuvatkin näyttävät todella ammattimaisilta. Mistä valokuvat oikein ovat peräisin? “Selvitämme aina ensin, mitä kuvamateriaalia yhteistyökumppaneilta ja tavarantoimittajilta on saatavilla. Käytämme aina uusimpia kuvia ja niin paljon valmista materiaalia kuin vain mahdollista. Jos jostain tuotteesta ei ole valmiita kuvia saatavilla, kuvaamme tuotteet itse”, kertoo Lehtonen. Joskus, kun yrityksen kuvaustaitoinen työntekijä ei ole päässyt hätiin, on valokuvaus ulkoistettu paikalliselle digitaalisen median palveluita tarjoavalle yritykselle. Bagstagella on jo kauan sitten huomattu, että kuvilla sitä verkossa myydään.

Asia, joka taas ei verkkokaupan asiakkaalle oikeastaan näy, mutta on ollut kaupan hallintapuolella taas isossa asemassa, on toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoftin integraatio. Integraatio Vilkas-verkkokauppaan on Vilkkaan ja Lemonsoftin yhteistyössä toteuttama ja Bagstage oli mukana sen rakentamisessa ja testaamisessa pilottikauppana. “Meillä oli Lemonsoft käytössä jo aiemmissa verkkokaupoissa, mutta Vilkas ja Lemonsoft ovat virallisia kumppaneita keskenään, joten nyt myös integraatio on yritysten yhteistyössä toteuttama, ja sen huomaa sen toiminnassa”, kertoo Lehtonen.

Kevät on Bagstagelle uudistumisen aikaa

Nyt, kun uusi verkkokauppa uunituoreine ERP-liityntöineen on saatu kunnolla startattua, ovat alkavan kevään teemat markkinointi, näkyvyyden kasvattaminen ja sosiaaliseen mediaan panostaminen. “Sosiaalisessa mediassa haluamme panostaa sisällön optimointiin ja visuaalisuuteen. On tärkeää, ettemme mene tuote vaan tuotteen käyttötarkoitus ja asiakkaan tarve edellä”, pohtii Lehtonen. 

Myös verkkokaupan puolelle on uudenlaisia sisältöjä suunnitteilla 360-tuotekuvien muodossa. 360-kuvien avulla verkkokaupan käyttäjä voi tarkastella tuotetta joka suunnasta ja saada siitä entistä paremman käsityksen.

Ja kelpaahan niitä tuotteita tarkastella! Bagstage haluaa tuotevalikoimallaan selkeästi erottautua tavarataloista ja marketeista. Yrityksellä on sekä omaa tuotantoa että ulkopuolisia tavarantoimittajia. “Pyrimme erottautumaan niin tuotteiden tyylin, brändien kuin toiminnallisuuksienkin osalta. Tarjoamme kuluttajille myös sellaisia ulkomaisia merkkejä, joita ei ihan joka kaupasta Suomessa saa”, avaa Lehtonen. Tuotemäärä on myös lisääntymässä tulevan kevään aikana.

Kuulostaa siis siltä, että Bagstagella on monta pyörää pyörimässä ja hyvä niin. Seuraamme innolla verkkokaupan matkaa ja kehitystä jatkossakin ja toivotamme onnea alkavan kevään rutistuksiin!

 

Bagstagen verkkokauppa löytyy osoitteesta Bagstage.fi.

Jaa sisältö