Vilkkaalle uusi työntekijä hybridirooliin

Kevät on jo pitkällä, ja pihapuiden lisäksi myös Vilkkaan riveihin on saatu uusia sirkuttajia.

Kevään aikana Vilkkaan tuki- ja design-tiimeissä on aloittanut 28-vuotias lähes valmis IT-tradenomi Fansu Janneh Web Designerin ja palveluneuvojan hybridiroolissa. Fansu työskentelee siis sekä verkkokauppojen ulkoasujen kehittämisen että tuen kysymysten parissa!

Fansu JannehFansu kertoo olevansa erityisen innostunut kaikista web-tuotannon alaan liittyvistä aiheista, mutta kaikista lähimpänä Fansun sydäntä on päästä luomaan erilaisia mielenkiintoisia designeja, ulkoasuja ja asiakkaille näkyviä muutoksia.

Vilkkaalle Fansu päätyi huomattuaan avoimena olleen Web designerin ja palveluneuvojan paikan. Koska hän oli kuullut hyviä asioita Vilkkaasta työpaikkana, päätös hakea paikkaa oli helppo. Koska Fansu pääsi aloittamaan työt sattumalta syntymäpäivänään, luonnehtii hän uutta työtänsä eräänlaiseksi syntymäpäivälahjaksi!

Uudesta työstään Fansu kertoo näin: “Ensivaikutelma on ollut todella mahtava. Olen saanut rauhassa oppia alan eri yksityiskohtia, ja kaikki työkaverit ovat olleet helposti lähestyttäviä sekä avuliaita. Eniten pidän Vilkkaalla eri työskentelytapojen joustavuudesta ja mahdollisuudesta tehdä halutessani etätöitä. Tykkään myös todella paljon siitä, että omat ideat ja ehdotukset on otettu alusta asti huomioon sekä design- että tuen tiimeissä!”

Alkushokin jälkeen Fansu on alkanut pitää myös siitä, että Tampereellekin tuli raitiovaunu.

Toivotamme uuden verkkokauppa-alan moniosaajamme lämpimästi osaksi Vilkkaan työyhteisöä!

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Vaikuttaako verkkokaupan ulkoasu myynnin lisääntymiseen?

Oletko koskaan miettinyt, miksi jotkut verkkokaupat menestyvät paremmin kuin toiset? Onneksemme...

Tiedätkö, miksi asiakas ostaa juuri sinun verkkokaupastasi?

Verkkokaupan ulkoasun päivittäminen on usein yksi ensimmäisistä asioista, joita verkkokauppias...

4 tehokasta ristiinmyynnin strategiaa, kasvata myyntiä verkkokaupassa

Tuotteiden ristiinmyynti verkkokaupassa on tehokas tapa kasvattaa myyntiä ja tarjota asiakkaille...