Kauppa24.net panostaa tuotevalikoiman kasvuun ja oikeisiin toimittajiin

Kauppa24.net

Kauppa24.net on verkkokauppa, joka myy kuluttajille erittäin monipuolista tuotevalikoimaa kilpailukykyiseen hintaan. Yrittäjä Timo Kopran verkkokauppa on toiminut nyt noin vuoden. Kopra on toiminut yrittäjänä vuodesta 2004 alkaen ja tehnyt verkko-, tukku- ja vähittäiskauppaa ensin toisen yrityksen puitteissa ja nyt yli vuoden ajan aivan uuden verkkokaupan parissa.

Lähdimme liikkeelle nollasta, eli alussa ei ollut yhtään vanhaa päämiestä tai tuotetta. Ensimmäisenä vuonna myynti on ollut melkoista aaltoliikettä, mutta nyt alkaa olla löytynyt tuotteille oikeat tavarantoimittajat, joiden avulla myynti moninkertaistuu jatkossa.

Myymme pääosin tuotteita verkkokaupassa kuluttajille ja se tulee olemaan myös jatkossa ykkösjuttu.

Monipuolinen ja ainutlaatuinen valikoima

Valikoimastamme löytyy muutakin kuin marketin Legoa lasten synttärilahjaksi. Meillä on monia tuotteita, joita ei Suomesta muualta juurikaan saa, kuten FC Barcelona ja Englannin Valioliiga -fanituotteet. Myymme myös ainoana Ruotsalaista DressYourLamp -puettava kuosista designvalaisinta, sekä monia muita laatumerkkejä. Lisäksi monia hyviä tuotteita löytyy lasten tekstiileistä, sekä lahjatuotteista kuten Disney Frozen, Star Wars ja Minions. Seuraamme aktiivisesti tuotteiden hintoja ja voimme todeta, että myymme hyvin usein saman tuotteen edullisemmin kuin koti- tai ulkomainen verkkokauppa.

Kaupassamme on nyt noin 2000 tuotetta ja valikoima tulee moninkertaistumaan vuoden sisällä. Etsimme koko ajan uusia tavarantoimittajia, joilla on hyvä hinta-laatusuhde. Osalle tuotteita etsimme myös jälleenmyyjiä. Ulkomaankauppa on ollut suunnitelmissa, mutta aika ei ole vielä riittänyt sen toteuttamiseen.

Suurimmat haasteet on löytää tavarantoimittajat, jotka myisivät tuotteet asialliseen hintaan. Liian usein saamme tarjouksia, joista voi todeta, että saman tuotteen saamme haettua ketjuliikkeestä paljon halvemmalla. Toinen ongelma ovat suuret markkinointikustannukset. Suuret ketjut yksinkertaisesti nostavat monen tuotteen suosituimmat Google-hakusanat liian kalliiksi pienyrityksille.

Kun perustimme kaupan noin vuosi sitten, teimme perusteellisen kartoituksen eri vaihtoehdoista. Vilkas nousi ylemmäs muista mm. runsaiden integraatioiden kautta, joita on erittäin kallista ja työlästä toteuttaa yksitellen jälkeenpäin. Myös kaupan perustaminen sujuu nopeasti ja kokonaiskustannukset ovat vain murto-osan verrattuna Magento-kauppaan, josta on aiempaa kokemusta. Henkilökunnasta haluaisin nostaa esiin Olli Miettisen, joka on auttanut meitä suuresti ja vienyt toimintaamme eteenpäin. Mikään ohjelmisto ei ole täydellinen, mutta voimme suositella Vilkasta niin asiantuntevan organisaation kuin myös monipuolisen verkkokauppa-alustan puolesta.

Vinkit muille verkkokauppiaille

Timo KopraUusille aloittaville kaupoille tai yrittäjille on muutama vinkki annettavaksi. Älä usko erilaisten markkinointitoimistojen lupauksiin, oikeasti heidän kampanjat tuottavat paljon vähemmän myyntiä kuin uskotkaan. Markkinointiin menee rahaa monta kertaa enemmän kuin olet luullut, opiskele asiat heti alussa itse mahdollisimman hyvin. Valitse valmiskauppaohjelmisto, pääset liikkeelle murto-osalla kustannuksia verrattuna ns. räätälöitäviin ohjelmistoihin, älä sijoita pääomia omiin palvelimiin yms. Vilkas on hyvä valinta, saat sieltä hyviä neuvoja ja siinä on laajennusvaraa. Varaudu, että verkkokaupan perustaminen ja pyörittäminen on kaksi kertaa työläämpää kuin pelkän kivijalkaliikkeen.