| |||||
Etusivu Tuki Verot ja lainsäädäntö Verkkokaupan toimitusehdotVerkkokaupan toimitusehdotJos kaupantekoon liittyy mitä tahansa rajoituksia, niistä pitää kertoa hyvissä ajoin – ei vasta sitten, kun asiakas on nähnyt vaivaa ja täyttänyt ostoskorinsa. Asiakkaan on hyvä saada tietää esimerkiksi tuotekohtaisista osto- tai aikarajoituksista selvästi tuotteen yhteydessä. On myös syytä kertoa, jos toimitusaika pitenee siksi, että kauppias ei toimita tuotetta suoraan varastosta, vaan tilaa sen muualta. Toimitusehdoissa on hyvä näkyä selkeästi ja näkyvästi esimerkiksi seuraavat asiat
Lisäksi on syytä kertoa tuotteen takuu- ja huoltoehdot. Takuuehdoissa on mainittava, että takuu ei rajoita kuluttajalle suoraan kuluttajansuojalain perusteella kuuluvia oikeuksia, jos tuotteessa on virhe Kaikki kauppasopimuksen ehdot pitää koota keskitetysti yhteen paikkaan, oman yksiselitteisen otsikkonsa alle! Kauppa ei yleensä ole sitova, jos toinen osapuoli on alaikäinen. Alaikäinen voi tehdä vain tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä ostoksia. Tässä otetaan huomioon muun muassa ikä ja ostoksen hinta. Alaikäinen ei kuitenkaan koskaan voi ostaa velaksi. Siksi on syytä tarkistaa, että mahdollisilla alaikäisillä tilaajilla on holhoojan suostumus. Suostumuksen voi varmistaa esimerkiksi varaamalla tilauslomakkeeseen alle 18-vuotiaille oman kohdan, jossa kerrotaan, että yrittäjä varmistaa vanhempien luvan, kun tilaajana on alaikäinen. Lomakkeessa voi kysyä vanhempien yhteystiedot (puhelin/ sähköposti). Suostumuksen voi varmistaa esimerkiksi soittamalla vanhemmille tai kysymällä asiaa sähköpostitse, kirjeitse tai faksilla. Tilauksen täyttäminen ennen kuin on saanut vanhempien suostumuksen tapahtuu kauppiaan riskillä. |
|||||
| |||||